keskiviikko 21. marraskuuta 2012

aikainen lintu madon nappaa

Tekstin otsikosta huolimatta tässä kirjoituksessa ei käsitellä lintuja. Eikä matoja. Luontoa kuitenkin käsitellään, nimittäin ihmisluontoa.

Luin pari vuotta sitten Anna-lehdestä kirjoituksen, jossa aamu-unisuuden tai aamuvirkkuuden väitettiin johtuvan ihmisen genetiikasta. Ihminen siis syntyy joko aamu-uniseksi tai aamuvirkuksi. Lisävalaistusta asiaan toi myös Aamu-uninen ei ole laiska -kirjoitus Työterveyslaitoksen Työpiste -sivustolla, jossa unitutkija Mikael Sallinen vakuuttaa, että aamu- tai iltatyyppisyys on yksi synnynnäisistä ominaisuuksistamme. Uskomus aamu-unisten laiskuudesta ja elämänhallintataitojen puutteesta elää kuitenkin sitkeässä. Työelämässä aamu-uniset ovat kautta aikojen saaneet selitellä myöhäistä työhöntuloaan, palavereista myöhästelyään ja aamuhaukotteluaan. Varmaan olen itsekin lukeutunut aamu-unisten paheksujiin ja ihmettelijöihin: eikö se ole aivan oma päätös, mihin aikaan menee illalla nukkumaan ja mihin aikaan aamulla herää?! (Minä kun herään helposti kuuden aikaan ja olen parhaimmillani aamuseitsemän ja iltapäiväyhden välillä.) Yhä edelleen paheksun hiljaisesti tai äänekkäämmin palavereista ja kokouksista myöhästelijöitä, oli sitten aamu tai iltapäivä. Toki minulta on aina herunut sympatiaa niille, jotka heräilevät yöllä itkevien lasten vuoksi - se ei toki ole oma valinta.

Nykyään minulta heruu sympatiaa, empatiaa ja kaikkea mahdollista ymmärtämystä kaikille erilaisille työssäkävijöille. Jos työn luonne ei aseta rajoituksia työajalle, mitäs väliä sen on, milloin työ tehdään? Tai itse asiassa: on sillä väliä. Olisi sekä työtä tekevälle henkilölle että työnantajalle hyödyllisempää, mielekkäämpää ja tuloksellisempaa, kun jokainen työntekijä voisi tehdä työtä silloin, kun kokee olevansa luova, innovatiivinen ja energinen. Kun ajatus luistaa kuin rasvattu salama. Kun hymy on huulilla ihan vain työn tekemisen ihanuudesta.
 
Tulevaisuudentutkija Ilkka Halava viittaa ihmisen luontaiseen rytmiin kirjoituksessaan Kuluttajakansalainen, rytmitalous ja johtamisen näkökulmamuutokset (kirjoitus kokonaisuudessaan saatavilla www.työelämäohjaus.fi -sivustolta):
 Luontokappaleilla on oma lajityypille ominainen rytminsä. Ihmisen keskimääräinen vuorokausirytmi on pituudeltaan 24 tuntia ja 11 minuuttia. Tämä tarkoittaa, että aikataulumme siirtyvät myöhäisemmäksi sitä varmemmin mitä vähemmän nykyrytmiä ylläpitäviä valoärsykkeitä on tarjolla. (...) Kaikkien psykologian ilmiöiden tutkimuksissa ihmisillä on aina päivän parhaimmat ja huonoimmat hetkensä. Näitä oman rytmin vahvuuksia ja heikkouksia on käsitelty vain luonteenpiirteinä, mutta niiden yhdistäminen oman elämänkokonaisuuden, perheen sekä työelementtien kanssa avaa työelämän seuraavan kehitysalueen.
Mikrorytmit näkyvät niin työpaikoilla kuin perhe-elämässäkin. Joidenkin työntekijöiden sähköpostiviestien lähetyskellonajat ovat systemaattisesti aamuyön tunteja, toisten taas aamuseitsemän ja –kahdeksan välillä. Luontainen rytmi eli tuotteliaimmat tunnit osuvat eri ihmisillä eri aikoihin. Puhumme arkikielessä luontevasti aamu- ja iltaihmisistä, mutta työtuntien sijoittelussa tästä rytmijaosta ei usein näy jälkeäkään. Ilta- ja yöihmisten on pääosin taivuttava iltaunisten rytmiin ja aloitettava työ tuotteliaasta aamuyön työsessiosta huolimatta vähemmän tuottavasti aamulla aikaisin. Perheissä erirytmisyys tuottaa samaan tapaan haasteita niin vanhempien ja lasten suhteissa kuin parisuhteissakin. Romanttisen puheen vastaukseksi ei toivota kuorsausta tai aamusekavuutta, mutta niin saattaa silti käydä. Tunnettu perhe-elämää ja työtä haastava rytmihäiriö on lentomatkustajien kokema jetlag, joka tuottaa rytmiongelmia varsinkin mannerten välisessä lentoliikenteessä. Esimerkiksi British Airways varoittaa, että jetlagin seuraukset voivat olla vakavia: päätöksentekokyky saattaa heikentyä puolella, kommunikaatiovalmiudet 30 prosenttia, muisti 20 prosenttia ja huomiokyky jopa 75 prosenttia. Rytmihäiriö on siten seurauksiltaan merkittävä uhka päivittäiselle tekemiselle riippumatta siitä, puhutaanko työstä kotona tai työpaikalla. Ymmärrämmekö rytmin tai sen puuttumisen merkityksen?
(...)  Mihin rytmin tunnistamista tarvitaan ja miksi rytmi on olennainen elementti työn johtamisessa? Lineaarisuuteen tottunut työelämä hukkaa tehokkuuttaan merkittävästi yrittämällä tasoittaa ilmiöiden luonnollista rytmiä. Työn tehokkuutta halutaan lisätä ja näitä lisäyksiä on monin verroin helpompaa toteuttaa mukautumalla ja hyödyntämällä markkinan, työn sekä työntekijän rytmiä. Kun suomalaisen yhteiskunnan liitu(raita)kausi vaihtuu luovaan kauteen (ts. aidosti uuden luomiseen fokusoivaan), on syytä ymmärtää, että luovuuden ja tuottavuuden perusluonteeseen kuuluu oikea rytmi eikä lineaarinen pakottaminen. Siksi suomalaisen työelämän pitää lähteä hakemaan tuottavuutta ja hyvinvointia luomiskykyä tukevan rytmin kautta. Siirrymme rytmitalouden aikaan.
Olen täysin samaa mieltä Ilkan kanssa. Väitän, että työelämässä emme ymmärrä rytmin tai sen puuttumisen merkitystä alkuunkaan (joitain virkistäviä poikkeuksia lukkuunottamatta). Työn ja vapaa-ajan terävöitetty erottaminen toisistaan voi olla hyödyllistäkin, mutta itse näen siinä paljon keinotekoisuutta. Rytmiä ei tunnusteta olemassaolevaksi, vaan työ pakotetaan tehtäväksi esimerkiksi toimistoaikaan - syttyipä lamppu sinä aikana kertaakaan tai ei.

Ps. Saamansa paheksunnan lisäksi aamu-uniset tienaavatkin huonommin kuin me aamuvirkut?
Aamu-uninen tienaa virkeitä huonommin -artikkeli