Työelämäitseohjautuvuutta?

Kuuntelin tänään organisaatiopsykologi Pekka Järvisen luentoa esimiestyöstä ja tiimin johtamisesta. Järvisen mukaan tiimin itseohjautuvuus on utopia, joka ei koskaan toteudu: kaikki tiimit tarvitsevat johtamista. Suomessa itseohjautuvuudessa on menty liian pitkälle, kun useat organisaatiot on jätetty tiimitasolla vaille johtamista kokonaan. Järvisen kuvaus itseohjautuvuuden ideaalin tavoittelussa synnytetystä Lepsulandiasta sai minut ajattelemaan ohjaustyötä ja itseohjautuvuutta yleisesti.

Ohjauksen - esimerkiksi opinto-ohjauksen - tavoitteena on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Ohjauksessa tavoitellaan ohjattavan omien sisäisten prosessien (metakognitiivisten taitojen) vahvistumista, esimerkiksi ongelmanratkaisutaitojen ja päätöksentekotaitojen vahvistumista. Kun ohjattava kohtaa seuraavan kerran vastaavan haasteen, hän on oppinut edellisestä tilanteesta taitavammaksi omien sisäisten prosessiensa ohjaajaksi - eli taitavammaksi ratkaisemaan vastaavia tilanteita itse, ilman ohjaajan välitöntä tukea. Aikuiskoulutusmaailmassa opiskelijoiden itseohjautuvuus on taito, josta puhutaan paljon, jota harjoitellaan koulutuksessa ja jota tietyssä määrin edellytetään jokaiselta aikuisopiskelijalta. Voisiko tällaisen itseohjautuvuuden ajatuksen ja tavoittelun siirtää työelämäohjaukseen? Voisiko siis työelämäohjaus tuottaa työelämäitseohjautuvuutta? Tällaista sanaa ei tietenkään ole edes olemassa. Mutta onko työelämäohjauksen tavoitteena tehdä itsensä tarpeettomaksi, eli tuottaa ohjattavien itseohjautuvuutta? 

Luulisin, että vastaukseni on kyllä. Työelämäohjaus, kuten kaikki ohjaus jossa ohjattava itse kehittelee vastauksia kysymyksiinsä eikä saa niitä apteekin hyllyltä, saa aikaan ohjattavassa itseohjautuvuutta ja kehittää tätä taitoa. Tämä juuri erottaakin ohjauksen neuvontatyöstä: ohjauksessa ohjattava itse on oman tilanteensa paras asiantuntija, ja ohjauksessa hän saa ohjaajasta keskustelukumppanin, jonka avulla ja tuella etsii itse vastauksia kysymyksiinsä. Ohjausprosessin myötä ohjattava oppii itsestään lisää, hallitsee sisäisiä prosessejaan, ja löytää vastauksia kysymyksiinsä itsenäisesti - itseohjautuvasti.  

Vastaukseni saattaa myös olla ei. Työelämä on nopeasti muuttuva ja hektinenkin, jolloin säännöllinen ohjauksellinen keskustelu - esim. työnohjaus, kehityskeskustelu, kollegiaalinen tuki - on usealle työntekijälle keino hengähtää ja ottaa askel taaksepäin kaikesta työpaikan kiireestä. Mm. työnohjaus tarjoaa aikaa, tilaa ja kunnioitusta työntekijän itsereflektiolle ja ammatilliselle kasvulle. En näe, että tällainen itsensä tarkastelu osana työtä ja työyhteisöä tekisi ajan myötä itsensä tarpeettomaksi. Useisiin ohjauksellisiin keskusteluihin työntekijä tarvitsee keskustelukumppanin, nyt ja jatkossa.

Vaikka ohjaus pyrkiikin tekemään itseään tarpeettomaksi, ei ohjaus työmuotona ja ammattina tule katoamaan. Tänä päivänä ohjaukselle on monimutkaistuvassa koulutuksen ja työn epävarmuuksien maailmassa suurempi kysyntä kuin koskaan aiemmin.

Mitä mieltä sinä olet? Kommentoi!