keskiviikko 27. elokuuta 2014

kiinnostavien asioiden ristipaineessa

Ihmisläheisellä alalla työtä tekevä kaipaa epätoivoisesti työhönsä selkeyttä, järjestystä, logiikkaa. Tekniikan parissa työskentelevä kaipaa työhönsä ihmiskontakteja, ihmisläheisyyttä, auttamisen ja merkityksellisyyden tunnetta - eikä suinkaan työpaikan ihmissuhdekiemuroiden muodossa. Onko alanvalinta alun alkujaankin ollut väärä, vai onko elämänkokemus selkeyttänyt arvoja ja prioriteetteja? Onko kyse siitä, että ihminen ei koskaan ole tyytyväinen siihen mitä hänellä on, edes vakituiseen työpaikkaan näinä työelämän myllerryksen aikoina? Vai voisiko ollakin niin, että meillä on useampia kiinnostuksen kohteita kuin vain yksi, meissä jokaisessa on enempäänkin potentiaalia kuin vain yhden osaamisalueemme hyödyntämiseen - ja työuramme aikana myös ennätämme, halutessamme, tekemään enemmän kuin yhden alan töitä?



Väitöstutkimukseni etenee, kun haastattelen ICT- ja sote-alalla työssä olevia. Haastatteluissa on noussut esiin paljon mielenkiintoisia asioita, mutta tätä yhtä asiaa olen jäänyt oman elämänikin suhteen pohdiskelemaan. Kun on tehnyt tietyn alan töitä 10-15 vuotta, tietää jo osaavansa homman, vaikka työssä kehittyykin - ja tuleekin kehittyä - jatkuvasti. Mieli alkaa haikailemaan muualle. Eräs haastattelemani tekniikan alan työntekijä pohdiskelee, löytyisikö hänen kutsumuksensa tästä eteenpäin ihmisten parista. Itse ihmisten kanssa työskentelevänä haaveilen aika ajoin edelleen lapsuuteni unelma-ammatista, arkkitehdin työstä. Molemmat olemme reilusti alle 40-vuotiaita, joten aikaa alan vaihtamiseen opiskeluineen ja uudella alalla työn tekemiseen kyllä on - jos rohkeutta vain riittää :-) 

Työelämän rakennemuutoksissa korkeasti koulutetutkin jäävät ilman oman alansa työtä. Toisille tämä on psyykkisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti valtava pettymys ja takaisku, toisille innostava uuden alun paikka. Mahdollisuus toteuttaa mielessä kytenyt haave ryhtyä opettajaksi, hoitajaksi, yrittäjäksi. Työttömäksi jääneelle opiskelu ansiosidonnaisella työttömyyspäivärahalla ja vakituisessa työssä olevalle opintovapaa ja aikuiskoulutustuki tarjoavat järkeviä mahdollisuuksia opiskella uutta. Vakituisessa työssä olevalle uuden opiskelu työssäoppimisjaksoineen myös selkeyttää ajatuksia, onko uusi haaveiden ammatti juuri sitä mitä toivoi, vai haluaako opintovapaan jälkeen kuitenkin palata omaan tuttuun ja turvalliseen työhön, jossa on jo osaajaksi kehittynyt. Vaihtoehtojahan on toki "miedompiakin",  kuten omassa työssään kiinnostuksen kohteiden suuntaan kehittyminen - esimerkiksi teknisellä alalla ihmisläheisempään työhön HR-puolelle tai esimieheksi hakeutuminen.

Aika näyttää, minkälaisen urapolun minä ja haastateltavani valitsemme. Joskus ulkoiset tekijät puuttuvat peliin, joskus kyse on omasta rohkeudesta ja päätöksestä sen jälkeen, kun faktat mahdollisuuksista ovat selvillä. Sellaisen työn tekeminen on toki palkitsevaa, jossa kokee osaavansa ja josta näin ollen saa onnistumisen kokemuksia. Toisaalta, meillä on vain tämä yksi elämä elettävänämme...