Kesäkuu on kikkailtu läpi monella tavalla. Apuna on ollut koulukaverin perhe lastenhoitajineen, kaukana asuvat isovanhemmat, lasten Netflix. Yhtenä päivänä turvauduin viimeiseen ratkaisuun, otin lapsen mukaan työpaikalleni. En usko, että voisin keskittyä työntekoon, kun murehtisin monta tuntia yksin kotona olevan lapseni jaksamisesta ja voinnista - vaikka pitäytyisinkin soittelemasta hänelle vähän väliä. Tietotyössä, jossa aivojeni tulisi olla työasetuksilla, kaikenlainen akuutti huoli ja murhe verottaa työtehoa.
Tuleva tietotyöläinen tabletin kimpussa |
Ja voi miten ilahtunut olin työyhteisöni suhtautumisesta lapseen työpaikalla! Iloisia hymyjä, tervehdyksiä ja työhuoneessani piipahtamisia, kuulumisten kysymisiä niin minulta kuin lapseltanikin. Viereisessä huoneessa sattui myös olemaan samanikäinen lapsi juuri samana päivänä, joten yhteiset leikit kahvihuoneessa käynnistyivät nopeasti. Ruokailu työpaikan ravintolassa oli lapselle päivän kohokohta. Ja johtaja kaivoi varastosta karkkia, jota toi näille kahdelle seitsemänvuotiaalle pikku työläiselle! Pieni ele, joka kertoo paljon työyhteisön hengestä lastenhoitopulmien edessä.
Kesäkuun päättyessä tilanne helpottuu neljäksi viikoksi, kunnes elokuun alussa taas kikkaillaan. Kokemuksestani nyt tiedän, että voin tuoda tarvittaessa lapseni työhuoneeseeni muutamaksi tunniksi, jos muut turvaverkot pettävät. On tärkeää, että työnantajat ja työyhteisöt huomioivat työntekijän elämän kokonaisuudessaan. Näin helpotetaan stressiä, tuetaan työntekijän hyvinvointia ja saadaan aikaan tuottavampaa ja tuloksekkaampaa työntekoa. Win-win, kaikkien kannalta :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti