tiistai 15. toukokuuta 2012

Onko työelämäohjaus kadoksissa?


Työelämäohjaus mielletään vakiintuneeksi osaksi työelämää, mutta se on mielestäni vielä varsin näkymätön osa sitä. Työelämäohjauksen tarkoituksena on tarjota työntekijälle mahdollisuus pysähtyä ja tutkia oman työn mahdollisuuksia, mielekkyyttä ja merkitystä. Oulun aikuiskoulutuskeskuksella tekemäni harjoittelun myötä tutustuin TOKI – projektiin ja pohdin, ilmeneekö työelämäohjaus todella halutussa muodossa ja miksi miellän sen määrän olevan tavoitteista huolimatta vähäistä.

Muun muassa jatkuva kiire, nopeat muutokset ja valtava informaation määrä luovat selkeää tarvetta työelämässä tapahtuvalle ohjaukselle. Kokemuksieni mukaan ohjaus työpaikoilla keskittyy pitkälti vain jokavuotiseen kehityskeskusteluun ja työn tekemistä helpottavaan informaation jakamiseen. Milloin on siis aikaa todelliselle ohjaukselle, jossa pohditaan tavoitteiden mukaisesti esimerkiksi työn mielekkyyttä ja mahdollisuuksia urakehitykselle. Onko todellinen työelämäohjaus vain tavoitteissa lueteltu toive, mutta kaukana todellisuudesta?

Miksi työelämäohjausta ei toteuteta tarpeeksi? Eivätkö työnantajat usko sillä olevan merkitystä vai onko kyseessä osaamattomuus ja tiedon puute? Vai pelkääkö esimies, että työntekijä huomaa urakeskustelun aikana olevansa väärässä paikassa ja haluaa edetä urallaan toiseen organisaatioon? Myös esimiehet painivat jatkuvan ajan puutteen kanssa, joten syy työelämäohjauksen vähäisyyteen voi olla myös resursseissa. Uskon, että työelämäohjauksen avulla saavutettaisiin selkeitä hyötyjä. Koen työntekijän urapolkuun panostamisen lisäävän esimerkiksi työhön sitoutumista, työntekijän suuremman ammatillisen potentiaalin löytämistä, työtyytyväisyyden kasvamista ja kokonaisuutena työyhteisön toimivuuden paranemista.

Itseohjautuvuuden korostumisesta huolimatta ohjaus niin työpaikoilla kuin muuallakin on siis tärkeää. Uskon, että työelämäohjauksen avulla on mahdollista luoda työpaikoille uudenlaista kulttuuria, jolle on selkeää tarvetta. TOKI – projektin kaltaiset menetelmät ovat varmasti oiva keino kohdista viestiä juuri työyhteisöissä työelämäohjauksen kannalta avainasemassa oleville henkilöille.

Teema sai siis minut harjoittelijana varsin mietteliääksi ja pian kesän töitäni aloittaessani voinkin tarkkailla omaa työyhteisöäni ja sitä, missä määrin työelämäohjausta tapahtuu omassa työyhteisössäni.   

1 kommentti:

  1. Kiitos Maija osuvasta kirjoituksestasi! Sekä kiitos sinulle, kun olit harjoittelussa TOKI -projektissa. Kuulisimme ajatuksiasi mielellämme lisääkin - vaikkapa kesän jälkeen kokemuksiasi siitä, kuinka työelämäohjaus näyttäytyi työpaikallasi.

    VastaaPoista