Osaamisen kehittäminen oppivassa organisaatiossa

Vieraspostaus by Pauliina Marjala  

Kirjoittaja on toiminut TOKI– Työelämän ohjausosaamisen kehittämisprojektissa kehittämisasiantuntijana keskittyen osaamisen kehittämisen kokonaisuuteen 

Kokemukseni osaamisen kehittämisestä integroituvat aikuiskoulutuksen maailmaan. Toimintani osaamisen kehittämisen fasilitaattorina on ollut käynnistää osaamisen kehittämisen prosessi osaamisalueiden kuvauksilla sekä samalla tuotteistaa osaamisen kehittämisen prosessi asiakkaillemme myytäväksi tuotteeksi. Tässä kirjoituksessa kuvaan lyhyesti omaa oppimisprosessiani osaamisen kehittämisen maailmasta noin vuoden ajalta.  

Tarkasteltaessa osaamisen kehittämistä teoreettisesti siinä näkyvät eri vaiheet ja kerrokset. Ensimmäisessä vaiheessa on koulutus- ja kehittämistoimintaa ilman strategiakytkentää, toisessa vaiheessa osaamisen kartoittamiseen liittyviä pyrkimyksiä, kolmannessa vaiheessa osaamisen näkeminen kokonaisvaltaisena kehittämistoimintana. Kehittyneimmässä vaiheessa osaamisen kehittäminen on osana strategiaa ja uutta innovatiivista osaamista luodaan organisaatiossa ja sen verkostoissa. Mielestäni toimivimpina teoreettisina taustoina osaamisen kehittämiselle ovat yhteisöllisyys, dialogisuus ja luottamus, sekä usein organisaation arvot.

Sukeltaessani osaamisen kehittämisen maailmaan olen vakuuttunut siitä, että osaamisen kehittäminen on moniulotteinen ja laaja kokonaisuus, jonka tärkeänä yhtenä käytännön toteuttamiskeinona on osaamiskartoitus teknisenä järjestelmänä.  

Olen itse saanut tänä keväänä osallistua organisaatiomme laadunhallinnan itsearviointiprosessiin. Laadunhallinnan näkökulmasta johdon ja henkilöstön osaamisen ja sen varmistamisen edistyneessä muodossaan tulisi tarkoittaa kokonaisvaltaista ja ennakoivaa osaamisen systemaattista seurantaa ja kehittämistä organisaation strategian ja vision suuntaisesti. Osaamisen kehittämisen menetelmien ja menettelytapojen arviointi ja parantaminen tulisi nähdä kumulatiivisina prosesseina. Käsittääkseni laadunhallinnan edistyneessä muodossa pyritään osaamisen kehittämisen huipputasolle. 

Osaamisen ja siitä puhumisen tulee mielestäni vahvasti liittyä organisaation strategisiin perusteisiin. Strategiatyö pyrkii vastaamaan kysymykseen organisaation olemassaolon keskeisistä tavoitteista ja menestystekijöistä nyt ja tulevaisuudessa. Saavutettavaan ja haluttavaan strategiaan liittyy organisaation osaamispohjan ymmärtäminen ja ennakointi. Yhtenä osaamisen kehittämisen haasteena voidaankin nähdä sen irrallisuus strategiasta ja yksittäiset, suunnittelemattomat osaamisen kartoittamisen ja kehittämisen toimenpiteet. Osaamisen kehittämisen tavoitteena onkin työyhteisön ja organisaation kokonaisvaltainen kehittäminen. 

Organisaatiotasolla onnistuttaessa osaamisen kehittämisessä organisaatiossa vallitsee osaamisia avoimesti reflektoiva ilmapiiri. Organisaatiokulttuuri ja sen toimintatavat kannustavat henkilöä motivoitumaan ja ottamaan vastuuta omasta kehittymisestään ja kehittymismahdollisuuksistaan. Osaamisen kehittäminen integroituu monin tavoin työhyvinvointiin ja tuottavuuteen. Kun henkilölle annetaan mahdollisuuksia vaikuttaa omaan osaamiseensa, tekee se työstä motivoivaa, autonomista ja sisäisesti palkitsevaa. Samalla kyky ja mahdollisuudet onnistua työn tuloksissa ja tavoitteissa paranevat, kun henkilö tunnistaa osaamisensa ja tietää mitä hänen osaamiseltaan odotetaan. Henkilöstön osaaminen tarkoittaa yksittäisten henkilöiden osaamista, joka näkyy taitavassa työsuorituksessa. Työntekijän osaaminen perustuu taidoille, tiedoille, asenteille ja kokemukselle (osaamisen jäävuorimalli). Parhaimmillaan yksittäisten työntekijöiden osaaminen kehittyy tiimien osaamisiksi, joissa tunnustetaan ja tunnistetaan toisten osaamiset ja rakennetaan niistä yhdessä uutta osaamista.   

Nähdäkseni osaamisen kehittäminen on keskeinen henkilöstövoimavarojen prosessi, joka näkyy moniulotteisesti ja verkostomaisesti organisaation toimintatavoissa. Näitä toimintatapoja ovat esimerkiksi rekrytointi, perehdyttäminen, kehityskeskustelujen rakentumisen kokonaisuus, mahdollinen työn suoritukseen perustuva palkkaus, urasuunnittelun kokonaisuus, valitut kehittämisen ja kouluttamisen tavat ja mallit sekä kehittymissuunnitelmat (yksilö-/tiimi-/organisaatiotasoiset). 

Eräässä suuressa koulutusorganisaatiossa kuulemani 70-20-10 kehittämisen malli herätti mielenkiintoa minussa, koska siinä muodollisen koulutuksen osuus kehittämistapana oli ainoastaan 10%. 20% oli kokemuksesta oppimista, jossa keskiössä ovat erilaiset dialogisuuteen perustuvat palautteen antamisen ja saamisen menetelmät. Peräti 70% koostui työssä oppimisesta, joka tarkoittaa oman organisaation kautta tapahtuvia erilaisia oppimisen menetelmiä, joissa muodostetaan erilaisia verkostoja oman kehittymissuunnitelman mukaisesti. Näitä menetelmiä voivat olla mm. erilaiset mentoroinnin mallit, työohjausprosessit, työkierrot, laajenevat työtehtävät, projekteissa oppiminen sekä työelämäjaksot. On organisaation luovuudesta ja osaamisesta kiinni, minkälaisia kehittämisen tapoja se pyrkii toteuttamaan omassa organisaatiossaan. Oivalsinkin, että näin toimiessaan osaamisen kehittäminen tapahtuu yhteisöllisesti eri muodoissaan organisaation sisällä. Osaamisen kartoitus ja arviointi ovat jäävuoren huippuja, joiden valintaan onkin sitten useita eri teknisiä apuvälineitä, menetelmiä ja tapoja. 

Kuinka monella henkilöllä on henkilökohtainen pitkän tähtäimen osaamisen kehityssuunnitelma ja kuinka se integroituu kokonaisuutena organisaation osaamispääomaan? Esimiehet ovat keskeisessä asemassa osaamisen kehittämisessä työpaikoilla. Esimiehellä on tärkeä rooli olemassa olevan osaamisen kartoittamisessa, osaamisvajeiden tunnistamisessa, kehitystavoitteiden viitoittamisessa sekä kehitysmahdollisuuksien tarjoajana ja kehityksen mahdollistajina. Asiantuntijaorganisaatioissa on huomioitava asiantuntijoiden keskeisyys substanssiosaamisalueiden määrittelyssä ja tulevaisuuden osaamisalueiden hahmottamisessa. Esimiestyön tulee mahdollistaa asiantuntijoiden mahdollisuudet strategisten painopistealueidenkin suuntaajina.  

Osaamisen kehittämisessä on kyse ylimmästä johdosta lähtevästä päätöksestä, asenteesta, toiminnoista ja menettelytavoista, joilla osaaminen otetaan keskiöön. Proaktiivinen ja ennakoiva organisaation osaamisen kehittämisen tapa on aktiivista tulevaisuuden luotaamista, jossa käynnissä olevat muutokset, mahdollisuudet ja uhkakuvat huomioidaan. Kun lähtökohdaksi otetaan organisaation taso, osaamisen määrittelyprosessi muuttuu kartoituksesta jatkuvaksi keskusteluksi osaamisesta ja sen varmistamisesta. 

"Voiko kuka vain toimia ohjaajana työpaikalla?"

KYLLÄ. 

Kun ohjauksen ympäristönä on työpaikka, voi ohjaaja löytyä kenestä vain työpaikalla toimivasta henkilöstä. Kollega tai työpari voi toimia vertaisohjaajana, esimies tai HR-henkilöstöön kuuluva uraohjaajana, joku muu esim. virkaiältään vanhempi kollega vaikkapa mentorina. Työssä oppimisen ohjaaja löytyy yleensä relevantisti työtehtäviin linkittyen. Joitain rajoituksia on ohjauksen näkökulmasta toki tehtävä, jotta luottamuksellinen, aito vuorovaikutussuhde ohjattavan ja ohjaajan välillä on mahdollista.

• Työnohjauksessa ammattitaitoinen, koulutettu työnohjaaja ei yleensä ole osa samaa työyhteisöä, jonka jäseniä ohjaa tai jota ohjaa ryhmänä / kokonaisena työyhteisönä. Työnohjaaja voi kuitenkin olla samasta työorganisaatiosta, etenkin jos kyseessä on iso organisaatio. 
• Mentori ei ole esimiessuhteessa aktoriin eli mentoroitavaan. Mentori voi olla joku muu esimies samasta organisaatiosta, tai vaikkapa toiminut aiemmin aktorin esimiehenä. 

EI. 

Ohjaus on ammattitaitoa ja osaamista vaativaa työtä, ja ohjaajat muodostavat oman ammattikuntansa. Ohjaus ei ole mukavasta juttutuokiosta tai kahvikupin äärellä käydyistä porinoista käytettävä nimitys, vaan vuorovaikutuksen muoto, jossa toinen (tai yksi) keskusteluun osallistuvista henkilöistä tietää, mitä tekee. Ohjaaja on ohjausprosessin asiantuntija. Työyhteisössään ohjaajana työskentelevän tulisi hakeutua alan koulutukseen, jotta hänen osaamisensa nousisi ohjaustyössä vaadittavalle tasolle. Yleisesti ohjauksen parissa toimivat katsovat, että ohjaus on "korkeakoulutetasoista" toimintaa. 

• opinto-ohjaajaksi kouluttautuvalta vaaditaan pohjakoulutukseksi ylempi korkeakoulututkinto ja opettajan pedagogiset opinnot. Opinto-ohjaajakoulutusta järjestävät ammattikorkeakoulut ja yliopistot (koulutuksen laajuus 60 op).
• Suomessa "virallisesti" ammatinvalinnanohjaajina (TE-hallinnossa) työskentelevät ovat koulutukseltaan psykologeja. 
• Uraohjauksen erikoistumisopintoja on järjestetty ammattikorkeakouluissa. 
• Työnohjaajilla taustakoulutus on kirjavampi, ja opintoihin voivatkin hakeutua kaikki ammatillisen tutkinnon suorittaneet. Koulutusta tarjoavat sekä toisen asteen että korkea-asteen oppilaitokset (koulutuksen laajuus väh. 60 op). 
• Mentoroinnin asemaa ohjauksen käsitteistössä on pohdittu: mentorithan eivät ole koulutettuja ohjaajia. Mentoreille on kuitenkin tarjolla lyhyttä mentorivalmennusta, josta he saavat ohjauksen perustaitoja ja ymmärrystä siitä, mistä mentoroinnissa on kysymys. 
• Työelämän koulutusneuvojat ovat ammattiyhdistysaktiiveja, jotka vertaistukena tarjoavat työkavereilleen lähinnä tietoja ja neuvoja kouluttautumiseen liittyen. Heidät on koulutettu vähintään 6 lähiopetuspäivää kestävällä koulutuksella. 
• TOKI -projektissa on koulutettu kaikkia työelämäohjauksen parissa toimivia työyhteisöjen henkilöitä 7 op:n laajuisella Taitoa työelämäohjaukseen koulutuksella, joka sisältää vähintään 9 lähiopetuspäivää. Erityisesti lähi- ja muut esimiehet ovat olleet kiinnostuneita tästä ohjauksen koulutuksesta. (Seuraava koulutus käynnistyy syksyllä 2015, katso lisää täältä!) 

Uraohjaajan pätevyyttä on määritelty myös kansainvälisesti. Jukka Lerkkasen ja Raimo Vuorisen esitys Elinikäisen ohjauksen seminaarissa 2013 Tampereella esitteli Euroopan laajuisen NICE-verkoston (Network for innovations in guidance and counselling in higher education in Europe) näkemykset uraohjaajan osaamiselle:

Euroopassa määritellyt uraohjaajan osaamisvaatimukset.

Jukka Lerkkanen suomentaa kuviota Opin ovi -hankeperheen loppujulkaisussa seuraavasti: 

Jukka Lerkkanen: ohjausosaamisen kehittäminen

"Kuudes osaamisalue on yleinen ammattiosaaminen (Professional), joka on yhteydessä kaikkiin edellä lueteltuihin osaamisalueisiin. Yleinen ammattiosaaminen rakentuu ohjausta määrittelevistä arvoista (esim. yhdenvertaisuus, yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus) sekä eettisistä ohjeista (esim. Suomen opinto-ohjaajien eettiset periaatteet, 2002). Toiseksi, se sisältää vuorovaikutusosaamisen opiskelijoiden, työyhteisön muiden jäsenten ja päättäjien kanssa. Kolmanneksi, professio-osaamista on jatkuva kiinnostus oppimisen, kriittisen ajattelun ja omien toimintakäytänteiden kehittämiseen. Neljänneksi, se on epävarmuuden sietoa tilanteissa, joissa eri osapuolilla on ristiriitaisia pyrkimyksiä tai arvoja. Lisäksi yleistä ammattiosaamista on kyky käydä keskustelua ohjauksesta, edistää sen tutkimusta ja poliittista päätöksentekoa."

Se, missä määrin ja minkä tasoista koulutusta työpaikalla tapahtuvaan ohjaustoimintaan tarvitaan, on kunkin työyhteisön päätettävissä (kuten työntekijöiden koulutus- ja osaamistaso muutenkin). Työntekijöiden näkökulmasta ammattitaitoinen, relevanttiin koulutukseen ja tietoperustaan perustuva ohjaus olisi kuitenkin tarpeen. Ammattitaitoisella tieto-, neuvonta- ja ohjaustoiminnalla saavutetaan työpaikalla myös parempaa vaikuttavuutta.

Otsikon mukainen kysymys heitettiin ilmoille, kun Oulun Aikuiskoulutuskeskus ja TOKI - Työelämän ohjausosaamisen kehittämisprojekti järjestivät yhdessä seminaarin "7 reseptiä parempaan työelämään" Oulussa tiistaina 20.1.2015. Vaikka olin yksi seminaarin keynote -puhujista, en ollut juuri tuolloin mikrofonin varressa kertomassa omaa näkemystäni asiaan. Jäin kuitenkin asiaa pohtimaan, ja tämä kirjoitus on ainakin yksi vastaus tuohon kysymykseen. 

Työlomaa vaihtoehtoisten urapolkujen tutkimiseen?

Viime päivien uutisointi  virkamiesten karenssista (mm. Kaleva 31.12.2015) innoitti minut pohtimisen poluille työntekijän uran taipumisista ja taipumattomuuksista, vaikka uutisoinnin karenssin koskee tuskin kovin suurta työntekijöiden joukkoa (silloisen ministeri Virkkusen arvio 7/2014 oli, että noin 200 työntekijää). Nykyään työurat ovat polveilevia, epävarmoja ja pätkittäisiä, se mantra on tuttu. Mutta entä kun kohdalle osuu vakityö (ja tällä tarkoitan toistaiseksi voimassa olevaa työsopimusta määräaikaisen työsopparin sijaan)?

kuva lainattu Godman Guildin urasivuilta

Kaiken kaikkiaan, vakityö on tavoiteltua ja toivottua.Voi olla, että on jonkinmoinen joukko nuoria Y-sukupolven edustajia, jotka eivät mitään vakituista työsopimusta haluakaan. Suuri joukko on kuitenkin niitäkin nuoria ja nuoria aikuisia, jotka kaipaavat vakityön tuomaa turvallisuuttaa - vaikka samassa työssä ei aiottaisikaan olla koko elämää tai edes kovin pitkään. (Esimerkiksi Hanna Uski tutki vuonna 2013 gradussaan nuorten vuokratyöntekijöiden työhön sitoutumista. Hän toteaa, että vaikka vuokratyöelämänvaihe onkin nuorille väliaikainen ja vuokratyö sopii tällaiseen elämänvaiheeseen hyvin, nuorilla oli hyvinkin tarkkoja toiveita tulevaisuuden työstä ja työpaikasta.) Vakityö on ehkä itselle ja ulkopuolisillekin merkki siitä, että minä osaan, minuun luotetaan ja minua arvostetaan. Mutta entä, kun vakityövuosien kuluessa mielen perukoilla itänyt ajatus aivan toisenlaisesta urasta alkaa nostaa päätään? Tähän viittasin jo edellisessäkin kirjoituksessani. Poltteen voimistuminen ei tarkoita sitä, ettet olisi työhösi ja työnantajaasi tyytyväinen ja sitoutunut. Se tarkoittaa vain sitä, että meistä jokaisesta on moneksi. Jossain vaiheessa persoonallisuutemme kehitystä olemme tilanteessa, jossa rohkeutta ja itseluottamusta on kasaantunut riittävästi hurjaltakin tuntuvan urapolun kokeilemiseen - tai elämä vain tuntuu liian lyhyeltä jossitteluun.

Kuinka siis vakityössä oleva voi kokeilla mitään muuta kuin sitä, mitä tekee? Voiko säilyttää vakityön turvaa, mutta silti kurkistaa sille toiselle polulle, jota on miettinyt? 

Virkavapaus: Virkavapaudella viitataan useasti ihan lakisääteisiinkin (ehkä osin tai kokonaan palkattomiin) vapaisiin, kuten opintovapaaseen tai vanhempainvapaaseen, tai vaihtoehtoisesti harkinnanvaraisiin vapaisiin, kuten vuorotteluvapaaseen ja hoitovapaaseen. Virassa olevan on mahdollista anoa virkavapaita. Mutta entä toista työtä varten, joka ei ole saman työnantajan palveluksessa oleva määräaikainen työ (kaupungilla, valtiolla)?

Työloma: Kun työntekijä ei ole virassa, vaan muussa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa, käytetään useimmiten nimitystä työloma kuvaamaan palkatonta vapautusta työtehtävistä määräajaksi. Onko tällaisia työlomia tarjolla työntekijöille, ja miten niihin suhtaudutaan?

Googlaamisen perusteella pidempiaikaisia virkavapaita ja työlomia toisen työn tekemistä varten on todellakin olemassa, ja niitä varten on myös laadittu ohjeistuksia (esim. Naantalin kaupunki 2012, Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä 2014). Ohjeissa painotetaan mm. seuraavia kohtia:

• Vapaata myönnetään pääsääntöisesti (ja ehkä myös enintään) yhden vuoden (12 kk) ajaksi, jos työnantaja katsoo tehtävän hoidosta olevan jatkossa hyötyä oman viran tai toimen hoitamisessa tai etu kaupungille kokonaisuutena arvioiden eikä vapaan myöntäminen aiheuta kohtuutonta haittaa toiminnan järjestämiseksi. 
• Vapaan myöntämisessä tulee myös harkita työyhteisön toimivuus vapaan aikana.  
• Vapaita myönnettäessä tulee noudattaa tasapuolisuuden periaatetta. 

Taitaa olla työnantajasta kiinni, miten suhtautuu toisen työn takia anottavaan työlomaan. Virkavapauden myöntäminen viranhaltijalle on yleisesti tunnetumpi juttu, mutta itse soisin työlomienkin yleistyvän. Työlomien myöntäminen olisi mielestäni työelämän joustavuutta ja toimivuutta yksilön näkökulmasta ja tarjoaa mahdollisuuksia työnantajallekin. Omassa työelämäohjauklsen logiikassani - win-win -tilannetta tavoitellen sekä työntekijän että työnantajan näkökulmasta - en näe työlomaa lainkaan ongelmalliseksi asiaksi. (Ja kun opintovapaasta on säädetty laki jo vuonna 1979, joka takaa työntekijälle oikeuden palkattomaan opintovapaaseen, miksi ei olisi samoin toisen työn tekemisen vuoksi? Työssä oppiminen on kuitenkin päivän sana, edelleen! Miksi oppilaitoksessa, ehkä ihan toisen alan tutkinnon, opiskelu olisi sen arvokkaampaa kuin toisessa työssä hankittu monipuolinen työelämä- ja substanssiosaaminen?)

Näin taklaat työnantajan epävarmuudet työloman myöntämiseksi! 

Huoli: En voi päästää työntekijääni työlomalle, hän on liian arvokas meille, mitä jos hän ei tule takaisin ollenkaan? 
Taklaus: Jos et myönnä vapaata, saattaa työntekijäsi lähteä kokonaan pois. Silloin menetät mahdollisuuden siihen, että hän tulee takaisin entistä innostuneempana, sitoutuneempana ja osaavampana vapaan päätyttyä. Jos et myönnä vapaata, ja työntekijäsi jää, saattaa hän ainakin hetkellisesti menettää työmotivaationsa ja arvostuksensa työnantajaa kohtaan ("minä olen kaikkeni antanut tälle firmalle vuosikaudet, ja tässä kiitos...").

Huoli: Minulle aiheutuu päänvaivaa ja harmia vapaalle lähtevän sijaisen palkkaamisesta.  
Taklaus: Jos työntekijäsi mielii muualle, saattaa hän lähteä pois joka tapauksessa. Silloinkin joudut järjestämään hänen työnsä. Olet väärässä työtehtävässä, jos ajattelet, ettei työntekijöistä aiheudu järjestelyjä ja sovittelemisia.

Huoli: Miten saan parhaan hyödyn työntekijäni työlomasta? Voinko määrätä hänet työhön, joka hyödyttäisi yritystämme todella paljon? 
Taklaus: Työlomahan on palkatonta vapaata! Kuinka sinulla voisi olla vaatimuksia työntekijällesi, jolle et edes maksa palkkaa? Vertaa tilannetta vuorotteluvapaaseen: silloin joudut vuorottelemaan lähtevän työntekijän sijalle palkkaamaan työttömän työnhakijan, etkä voi vaikuttaa siihen, mitä vuorottelija tekee. Työloman ajaksi voit valita sijaiseksi henkilön, jonka haluat. Myös opintovapaa on lakisääteinen, etkä voi päättää, mitä vapaalla oleva opiskelee.

Huoli: Entä jos päästän yhden työntekijän työlomalle, ja sitten kaikki muutkin haluavat? 
Taklaus: Tuskin kaikki muutkin haluavat. Mutta jos on muitakin haluavia, kannattaa muistaa tasapuolisuuden periaate. Siksi vapaita myönnettäessä olisi hyvä olla laadittuna työyhteisöön ohjeistus periaatteista.

Mitä luulette, voisiko työelämä toimia tällä tavalla, tarjoamalla yksilölle mahdollisuuksia etsiä ja löytää potentiaalejaan - joko nykyisessä työssä tai sitten toisaalla? Suomi kun kovasti tavoittelee sitä, että meidän työelämämme on Euroopan paras vuonna 2020. Joskus se oman työn ja työyhteisön hohto vuosien jälkeen voisikin löytyä uudestaan toteamalla, ettei se ruoho olekaan yhtään sen vihreämpää aidan toisella puolella.

kiinnostavien asioiden ristipaineessa

Ihmisläheisellä alalla työtä tekevä kaipaa epätoivoisesti työhönsä selkeyttä, järjestystä, logiikkaa. Tekniikan parissa työskentelevä kaipaa työhönsä ihmiskontakteja, ihmisläheisyyttä, auttamisen ja merkityksellisyyden tunnetta - eikä suinkaan työpaikan ihmissuhdekiemuroiden muodossa. Onko alanvalinta alun alkujaankin ollut väärä, vai onko elämänkokemus selkeyttänyt arvoja ja prioriteetteja? Onko kyse siitä, että ihminen ei koskaan ole tyytyväinen siihen mitä hänellä on, edes vakituiseen työpaikkaan näinä työelämän myllerryksen aikoina? Vai voisiko ollakin niin, että meillä on useampia kiinnostuksen kohteita kuin vain yksi, meissä jokaisessa on enempäänkin potentiaalia kuin vain yhden osaamisalueemme hyödyntämiseen - ja työuramme aikana myös ennätämme, halutessamme, tekemään enemmän kuin yhden alan töitä?

Väitöstutkimukseni etenee, kun haastattelen ICT- ja sote-alalla työssä olevia. Haastatteluissa on noussut esiin paljon mielenkiintoisia asioita, mutta tätä yhtä asiaa olen jäänyt oman elämänikin suhteen pohdiskelemaan. Kun on tehnyt tietyn alan töitä 10-15 vuotta, tietää jo osaavansa homman, vaikka työssä kehittyykin - ja tuleekin kehittyä - jatkuvasti. Mieli alkaa haikailemaan muualle. Eräs haastattelemani tekniikan alan työntekijä pohdiskelee, löytyisikö hänen kutsumuksensa tästä eteenpäin ihmisten parista. Itse ihmisten kanssa työskentelevänä haaveilen aika ajoin edelleen lapsuuteni unelma-ammatista, arkkitehdin työstä. Molemmat olemme reilusti alle 40-vuotiaita, joten aikaa alan vaihtamiseen opiskeluineen ja uudella alalla työn tekemiseen kyllä on - jos rohkeutta vain riittää :-) 

Työelämän rakennemuutoksissa korkeasti koulutetutkin jäävät ilman oman alansa työtä. Toisille tämä on psyykkisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti valtava pettymys ja takaisku, toisille innostava uuden alun paikka. Mahdollisuus toteuttaa mielessä kytenyt haave ryhtyä opettajaksi, hoitajaksi, yrittäjäksi. Työttömäksi jääneelle opiskelu ansiosidonnaisella työttömyyspäivärahalla ja vakituisessa työssä olevalle opintovapaa ja aikuiskoulutustuki tarjoavat järkeviä mahdollisuuksia opiskella uutta. Vakituisessa työssä olevalle uuden opiskelu työssäoppimisjaksoineen myös selkeyttää ajatuksia, onko uusi haaveiden ammatti juuri sitä mitä toivoi, vai haluaako opintovapaan jälkeen kuitenkin palata omaan tuttuun ja turvalliseen työhön, jossa on jo osaajaksi kehittynyt. Vaihtoehtojahan on toki "miedompiakin",  kuten omassa työssään kiinnostuksen kohteiden suuntaan kehittyminen - esimerkiksi teknisellä alalla ihmisläheisempään työhön HR-puolelle tai esimieheksi hakeutuminen.

Aika näyttää, minkälaisen urapolun minä ja haastateltavani valitsemme. Joskus ulkoiset tekijät puuttuvat peliin, joskus kyse on omasta rohkeudesta ja päätöksestä sen jälkeen, kun faktat mahdollisuuksista ovat selvillä. Sellaisen työn tekeminen on toki palkitsevaa, jossa kokee osaavansa ja josta näin ollen saa onnistumisen kokemuksia. Toisaalta, meillä on vain tämä yksi elämä elettävänämme... 

Lapsi työpaikalla

Lapsen koulun aloittaminen saattaa työssäkäyvät vanhemmat monenlaisiin liemiin. Jos lapsen ensimmäinen kouluvuosi saadaankin luokkakavereiden perheiden ja iltapäiväkerhon avustuksella kahlattua kunnialla läpi, viimeistään ekaluokan jälkeinen megapitkä (vaikkakin lapselle täysin tarpeellinen!) kesäloma tiputtaa vanhemmat avuttomuuden kuoppaan. Hyvästi päiväkodin suoma turva! Kesäkuun alusta pitkälle elokuun puolelle täytyy pienelle koululaiselle olla järkevää tekemistä kahdeksan tuntia päivässä vanhempien työssä ollessa. Ainakaan oma lapseni ei ole tottunut vielä olemaan yksin kotona, ei ole sitä halunnut saati halua sitä nyt kesälläkään oma-aloitteisesti.

Kesäkuu on kikkailtu läpi monella tavalla. Apuna on ollut koulukaverin perhe lastenhoitajineen, kaukana asuvat isovanhemmat, lasten Netflix. Yhtenä päivänä turvauduin viimeiseen ratkaisuun, otin lapsen mukaan työpaikalleni. En usko, että voisin keskittyä työntekoon, kun murehtisin monta tuntia yksin kotona olevan lapseni jaksamisesta ja voinnista - vaikka pitäytyisinkin soittelemasta hänelle vähän väliä. Tietotyössä, jossa aivojeni tulisi olla työasetuksilla, kaikenlainen akuutti huoli ja murhe verottaa työtehoa.

Tuleva tietotyöläinen tabletin kimpussa

Ja voi miten ilahtunut olin työyhteisöni suhtautumisesta lapseen työpaikalla! Iloisia hymyjä, tervehdyksiä ja työhuoneessani piipahtamisia, kuulumisten kysymisiä niin minulta kuin lapseltanikin. Viereisessä huoneessa sattui myös olemaan samanikäinen lapsi juuri samana päivänä, joten yhteiset leikit kahvihuoneessa käynnistyivät nopeasti. Ruokailu työpaikan ravintolassa oli lapselle päivän kohokohta. Ja johtaja kaivoi varastosta karkkia, jota toi näille kahdelle seitsemänvuotiaalle pikku työläiselle! Pieni ele, joka kertoo paljon työyhteisön hengestä lastenhoitopulmien edessä.

Kesäkuun päättyessä tilanne helpottuu neljäksi viikoksi, kunnes elokuun alussa taas kikkaillaan. Kokemuksestani nyt tiedän, että voin tuoda tarvittaessa lapseni työhuoneeseeni muutamaksi tunniksi, jos muut turvaverkot pettävät. On tärkeää, että työnantajat ja työyhteisöt huomioivat työntekijän elämän kokonaisuudessaan. Näin helpotetaan stressiä, tuetaan työntekijän hyvinvointia ja saadaan aikaan tuottavampaa ja tuloksekkaampaa työntekoa. Win-win, kaikkien kannalta :-)

Työssä käyvän aikuisen tarpeita uraohjaukselle

Työssä oleva aikuinen kaipaa ohjausta ja keskustelukumppania hyvin monenlaisiin asioihin elämässään. Toiset koskettavat suoremmin työssä pysymistä ja etenemistä, toiset taas liittyvät haluun saada muutosta elämään uusia asioita opiskelemalla ja ottamalla ehkä jopa breikkiä työntekoon. Kun työ on päättymässä tai epävarmuus leimaa työsuhdetta, kaipaa aikuinen keskustelukumppania miettimään kanssaan vaihtoehtojaan työttömyyden kohdatessa. Myös osa-aikainen työ, joka ei tarjoa riittävää tai säännöllistä tuloa, voi luoda epävarmuutta elämään. Toisinaan sairastuminen ja työkyvyn menetys kohtaavat aikuista, jolloin hän tarvitsee neuvoja ja ohjausta kuntoutussuunnitelman laadintaan ja uuden, soveltuvan koulutuksen löytämiseen. Toiset tarvitsevat ohjausta selkeyttääkseen itselleen omaa uraansa ja uran suuntaa kokonaisuudessaan: mikä minusta tulee isona? Vaihdanko alaa vai pysynkö omalla alallani? Pitkäaikaisen haaveen toteuttaminen on myös asia, johon aikuinen saattaa tarvita tsemppausta ja kannustusta - kyllä, aikuisiälläkin voi toteuttaa haaveitaan! Nykyisessä työssä kohdatut ongelmat, tyytymättömyys ja kyllästyminen työhön tai työnantajaan voivat myös aiheuttaa tarvetta keskustelulle vaihtoehdoista. Joskus työssä käyminen on liian kuormittavaa, esimerkiksi pitkä työmatka tai perheen ja työn yhteensovittaminen aiheuttaa kitkaa. Tällöinkin keskustelu uraohjaajan kanssa tuo selkeyttä tilanteeseen. (Tuloksia väitöstutkimuksestani, 2014.)

Olen käynnistellyt työelämäohjaukseen liittyvää väitöstutkimustani viime vuoden puolella. Päätin nimittäin vihdoin tarttua härkää sarvista: olen jo pitkään työssäni pohtinut, millaisiin asioihin ja tilanteisiin elämässään työssä käyvä aikuinen kaipaa ohjausta ja tukea. Miten on uran laita? Soljuvatko ura, urapolku ja urakehitys kuin itsestään? Satsataanko työpaikoilla ihmisten työuriin niin, että tarjottu ohjaus ja tuki riittävät? Löytääkö työssä oleva kutsumuksensa, tai vähintään mielekkään työn, itsestään ajan kanssa? Onko ammatillista kehittymistä tarjolla riittävästi, löytyvätkö oikeat ja osuvat vaihtoehdot? Onko aikuisilla itsellään uranhallintataitoja, joilla ohjailla polkujaan?

Uraohjausta on tarjolla peruskouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa opiskeleville nuorille, samoin korkeakouluissa on omat uraohjauksen palvelut opiskelijoille. Uraohjausta tarjotaan paljon myös TE-palveluiden asiakkaille, pääasiassa työttömille työnhakijoille - mutta myös muille uraansa pohtiville. Esimerkiksi ammatinvalinnanohjauksessa valtakunnallisesti tarkasteltuna noin 20% asiakkaista on työssä olevia (tilasto vuodelta 2010), viime vuosina olen kuullut puhuttavan myös noin 40% osuudesta. Kuka tarjoaa ohjausta ja keskustelukumppania pohdintoihin urasta ja urapolun suunnasta työssä olevalle? Ja millaista ohjausta ja tukea työssä oleva aikuinen on tai olisi vailla, millaisiin kysymyksiin? Väitöstutkimuksessani tarkastelen tätä työelämäohjauksen näkökulmaa, jota Suomessa ei ole juurikaan tutkittu.

Asiakas, TE-palveluiden koulutusneuvoja ja aikuiskoulutuksen aikuisopinto-ohjaaja ohjauskeskustelussa OpinTorilla.

Vuoden aikana olen saanut valmiimmaksi yhtä osaa tutkimuksestani. Olen tarkastellut OpinTori - aikuiskoulutuksen ohjaus- ja neuvontapalvelussa käyneiden asiakkaiden tilanteita ja keskustelunaiheita. Tämä osa tutkimustani valottaa siis sitä, millaisia tarpeita on ollut niillä työssä olevilla aikuisilla, jotka ovat hakeutuneet aikuiskoulutuksen hakeutumisvaiheen ohjauspalveluun asiakkaaksi. Ohjaus- ja neuvontapalvelussa työskentelevien aikuisopinto-ohjaajien kirjoittamien asiakasmuistioiden pohjalta löysin kaikkiaan neljätoista erilaista teemaa, joihin ohjauskeskusteluita käyneiden työssä olevien asiakkaiden tarpeet sijoittuvat. Tutkin pelkästään muistioita, joissa ilmeni jotain ohjauksellista: asiakkaan kanssa oli käyty hänen tilannettaan pohdiskelevia, jäsentäviä tai selkeyttäviä keskusteluja.

Kaiken kaikkiaan Pohjois-Pohjanmaan OpinTorin neljällä eri toiminta-alueella oli asioinut tutkimallani kolmen vuoden ajanjaksolla 2536 henkilöasiakasta. Näistä työssä olevia oli 30%. Palvelussa työskentelevät aikuisopinto-ohjaajat olivat kirjoittaneet näistä työssä olevan asiakkaan käynneistä yhteensä 630 muistiota, joita analysoimalla ja luokittelemalla löysin yhteensä 162 muistiota asiakastapahtumista, joissa työssä käyvä asiakas on käynyt ohjauksellista keskustelua aikuisopinto-ohjaajan kanssa.

Asiakasmuistioiden pohjalta muodostetut teemat ohjauksen tarpeelle (suluissa teemaan sijoittuvien muistioiden määrä):
- Ei ole mahdollista jatkaa nykyisessä työssä terveydellisten seikkojen vuoksi (26)
- Ohjausta nykyisessä työssä tai nykyisellä ammattialalla kehittymiseen liittyen (16)
- Epävarmuus työstä ja toimeentulosta tai jo tieto työn päättymisestä (49)
- Halu muutokseen elämässä (42)
- Ohjausta koko työuran suunnan miettimiseen (10)
- Haaveen toteuttaminen (2)
- Yrittäjäksi ryhtyminen (2)
- Muutto alueelle, ohjausta opintojen aloittamiseen (2)
- Ongelmia työpaikalla (2)
- Tyytymättömyys nykyiseen työhön tai työnantajaan (3)
- Kyllästyminen työhön (2)
- Työ tai työssäkäynti kuormittavaa (2)
- Vaikean elämäntilanteen ja opiskelujen yhdistäminen (1)
- Perhesyyt  (3)


Tämän kirjoituksen ylimmästä kappaleesta löydät yhteenvetoa siitä, millaiset asiat aikuisen, työssä olevan ihmisen elämässä saavat aikaan tarvetta ohjaukselle (OpinTori -aineiston näkökulmasta). Tutkimustyöni aiheen parissa jatkuu tämän vuoden aikana!

Pysy polulla - ota ohjausta!

Näin se on, voin ohjaustyön kokemuksen tuomalla varmuudella todeta :-) Ohjaus on vuorovaikutuksen muoto, johon ei voida ihmistä pakottaa. Ohjausta ei näin ollen voida tyrkyttää tai määrätä. Asiakas / ohjattava kokee tarvetta ohjaukselle, ja sananmukaisesti ottaa ohjausta - omiin tarpeisiinsa. Ohjaaja on vuorovaikutusprosessin ja ohjausprosessin asiantuntija, joka kykenee oikeilla kysymyksillä auttamaan ohjattavaa selkeyttämään itse omaa tilannettaan ja löytämään vastauksia kysymyksiinsä. Erityisesti näin on uraohjauksessa, jossa käsitellään suuria, koko elämään koskettavia asioita: mikä minusta tulee isona? Mille alalle minä sovellun? Mikä työ minua kiinnostaisi? Miten minun tulisi urapolullani edetä?

mainoskassit lähdössä maailmalle

Otsikon slogan on käytössä TOKI - Työelämän ohjausosaamisen projektissa, jota vedän projektipäällikkönä Oulun Aikuiskoulutuskeskuksessa, sekä oppilaitoksemme Uraohjauspalveluiden toiminnan sloganina. Järjestimme TOKI -projektissa slogan -kilpailun, ja saimme mm. seuraavanlaisia hyviä ja erinomaisia ehdotuksia:

• Onnellista ohjausta 
• Ohjaus on mahdollisuus 
• Aikaa, huomiota ja kunnioitusta 
• Ohjaus osuus oikeaan 
• Osuva ohjaus 
• Ohjauksella osumaa 
• Ohjausta, ole hyvä! 
• Draivia duuniin! 
• Työnä ohjaus - ohjausta työhön 
• Suuntana tulevaisuus 
• Ohjausta osaamiseen 
• Ohjauksesta osaamiseen 
• Ohjauksesta iloa 
• Ohjausta - TOKI! 
• Ohjausta - Totta kai! 
• Opi ihan intona 
• Pysy polulla - ota ohjausta! 

Ohjaustyömme liittyy erityisesti uraohjaukseen, joten urapolkuajatuksen viitoittamana sloganin valinta oli helppo. Tilasimme projektin osallistujille - johtajille, esimiehille, työyhteisöjen avainhenkilöille - mm. olkalaukut, joihin painatimme tämän sloganin näkyville. Toivottavasti osallistujat kulkevat työyhteisössään ylpeästi laukut olalla keikkuen, ja näin kutsuvat työntekijöitä ottamaan ohjausta tarpeen tullessa! Kun projektihenkilöstömme maaliskuussa 2014 lähti benchmarkkausmatkalle Tanskaan ja Islantiin, laajensimme sloganin käytön kansainväliseksi. Tilasimme puuvillakasseja, joihin painatimme rakkaan iskulauseemme suomeksi, tanskaksi, islanniksi ja englanniksi. Nyt ohjauskutsu kaikuu siis jo ympäri Euroopan :-)

Pysy polulla – ota ohjausta!

Find din vej – bed om vejledning!

Finndu þína leið – fáðu leiðsögn!

Stay on your path – ask for guidance!

kehityskeskustelut urakeskusteluina? (effective career discussions, vol 2)

Tämä kirjoitus liittyy edelliseen kirjoitukseeni effective career discussions, vol 1. Kirjoitus on yhteenvetoa ura- ja kehityskeskusteluiden suhteesta pohjautuen tutkimusraporttiin: "Straight talking: Effective Career Discussions at Work".  

Työpaikoilla ajatellaan hyvin yleisesti, että kehityskeskustelut ovat ratkaisu - kaiken muun korjattavan ja kehitettävän ohella - myös työntekijöiden uraan ja urakehitykseen liittyviin kysymyksiin. Kuvitellaan, että juuri kehityskeskusteluissa jaetaan uraan liittyvää tietoa ja neuvoja. Vaikka organisaatiossa olisikin edistyneet kehityskeskustelukäytännöt, tutkimukset ovat osoittaneet, että monet työntekijät kokevat jäävänsä vaille uratietoutta ja -neuvoja. Voisivatko tuoreemmat kehittämisen muodot, kuten mentorointi ja coachaus, tarjota tehokkaammat foorumit urakeskusteluille työyhteisöissä?

Brittiläisessä tutkimuksessa haastatellut henkilöt työpaikoilta (työntekijät ja esimiehet) olivat kriittisiä sekä kehityskeskusteluja (annual performance review / discussion, development review, appraisal) kohtaan että sitä kohtaan, sopivatko urakeskustelut kehityskeskusteluiden yhteyteen ollenkaan. Kritiikissä mainittiin useita asioita:

• ajanpuute käsitellä kehityskeskustelussa urakysymyksiä 
• kehityskeskustelu muodollisena toimintona, joka vain täytyy käydä läpi: keskusteluiden laadun puute
• keskittyminen lyhyen ajanjakson tehtäviin --> syrjäyttää kehittymisen ja uran kysymysten käsittelyn. 

Toiset vastaajat katsoivat, että kehityskeskustelun (development review) tulisi olla erillinen työstä suoriutumisen tarkastelusta (performance appraisal). Vastaajista erityisesti hyviä urakeskusteluja käyneet esimiehet katsoivat, että tiheämmät ja vähemmän muodolliset kahdenkeskeiset keskustelut pomon kanssa voisivat toimia paremmin. Tällainen sallisi läheisemmän suhteen kehittymisen ja mahdollistaisi urakysymyksistä keskustelemisen rennommassa ilmapiirissä silloin, kun sellaiseen olisi tarvetta ilman, että urasta tulisi keskustella joka tapaamisessa.

Vastaajat olivat yleisesti kokeneet negatiivisesti urasta keskustelemisen esimiehen kanssa tai ainakin kokivat, että urasta keskustelu oli vaikeaa esimiehen kanssa. Myös esimiehet olivat tätä mieltä: heidän mukaansa suoraan heidän alaisenaan työskentelevien auttaminen urakysymyksissä oli vaikeaa, koska muut tärkeämmät asiat tulivat tielle: kyvyttömyys raivata aikaa, pelko hyvän työsuhteen pilaamisesta, pelko alaisen motivaation latistamisesta negatiivisella uraa koskevalla palautteella, pelko alaisen menettämisestä muualle, pois omasta tiimistä. Merkittävä osa vastaajista katsoi, että haluaisi käydä urakeskusteluja sekä oman esimiehen että muiden henkilöiden kanssa. Usein onkin hyvä pitää oma esimies tietoisena asioista, vaikkei hänen kanssaan kävisikään kaikista syvällisimpiä keskusteluja. Esimies voi joko estää tai edistää alaisen uraa, joten vähintäänkin esimiehen tulisi hyväksyä alaisen aikomukset ja tukea kehittymistä nykytyössä.

Kun kehityskeskusteluiden yhteydessä sitten käydään urakeskustelua, monet esimiehet toivat esiin, että heidän tuli laittaa organisaation etu sivuun voidakseen auttaa työntekijää tekemään viisaan ratkaisun. Tämä on tärkeää myös työntekijälle: esimies ei voi tiukasti tuoda esiin pelkästään organisaation linjaa ja näkemyksiä. Esimiehen tuli olla luotettava henkilö, joka antoi objektiivisia ja puolueettomia neuvoja tunnistaen, että voi todellakin olla yksilön etu jättää organisaatio. Esimiehen persoonalliset ominaisuudet ovat työntekijän mielestä erittäin tärkeitä nimenomaan silloin, kun urakeskustelua käydään kehityskeskustelun yhteydessä oman esimiehen kanssa. Esimiehen tärkeiksi ominaisuuksiksi mainittiin kiinnostuksen osoittaminen, sitoutuminen, rehellisyys ja puolueettomuus. Kun yleisesti uraohjauksessa (career counselling) ohjaajan olennaisimpia taitoja ovat aktiivinen kuuntelu ja ymmärtäminen, työpaikalla tapahtuvassa uraohjauksessa ohjaajalta toivotaan toisenlaisia taitoja ja ominaisuuksia. Kuuntelu ja ymmärtäminen ovat toki tärkeitä, mutta ne ovat harvoin riittäviä taitoja työntekijöiden mielestä.

Vaikka siis hyvin yleisesti ajatellaankin, että tärkeimmät keskustelut organisaatiossa tulisi käydä oman esimiehen kanssa kehityskeskusteluissa, tämä malli ei ole koskaan ollut tehokas. Tutkimuksissakin on dokumentoitu kehityskeskustelujen natiseminen liitoksissaan liian monien tavoitteiden alla. Brittitutkimuksen mukaan on selvää, etteivät työntekijät tai hyvät esimiehet katso kehityskeskusteluiden olevan paras paikka urasta keskustelemiselle. Vain hyvin pieni osa tehokkaista urakeskusteluista käydään muodollisissa kehityskeskusteluissa. Ne ovat yliladattuja asioilla, ja sen lisäksi keskittyvät lyhyen aikavälin tavoitteisiin - tämä luo väärän pohjan urakeskustelulle. Brittitutkimus vahvistaa aiempia tutkimustuloksia siitä, että asetamme epärealistisia odotuksia esimiehiin uraan liittyvän tuen ja ohjauksen antajina. Esimies voi kuitenkin olla yksi monista urakeskusteluiden kävijöistä, muiden joukossa.

Koulutamme esimiehiä ja työntekijöitä tavoitteiden asettamiseen ja suorituksen tarkasteluun. Emme opeta heille, kuinka johtaa omaa ja muiden ihmisten kehittymistä ja - osana sitä - kuinka saada aikaan hyviä urakeskusteluja. On korkea aika tehdä niin!